Kyky-Betset jatkaa voittojen tiellä

29.1.2013

Parma vs KyKy-Betset 2-3 (25-22)(21-25)(22-25)(25-18)(12-15)

Kyky-Betset jatkaa voittojen tiellä, kaksi vierasvoittoa viikonlopun vieras kiertueelta. Lauantaina kaatui tiukassa ja tasokkaassa taistelussa Liedon Parma erin 2-3. Kuumeisena iskenyt Jaakko Aninko asteli kentälle vasta toisen erän lopussa ja iski Parman matalaksi. Joukkueen ilme kirkastui kun kapteeni näytti taistelutahtonsa. Pelissä nähtiin mahtavia suorituksia puolin sun toisin. Hyökkäyksissä lyötiin olan takaa mutta torjunta ja puolustus oli joukkueilla hyvä eikä palloa meinattu saada lattiaan millään. Lattiaan putosi vain Liedon hakkuri Kai Lehtinen joka väänti nilkkaansa, siinä saattoi olla kulminaatio pelin voitosta. Lehtinen palasi vielä taisteluun mutta betonimiesten torjunta piti lopulta miehen aisoissa ja kykyläisten vastaanotto oli virheettömämpi loppuun saakka. Slobodanin torjunta päätti jännittävän viidennen erän ja voitto Nopolaan

Akaa-Volley vs KyKy-Betset 2-3 (12-25)(25-16)(20-25)(25-23)(9-15)

Sunnuntaina matka jatkui Viialaan ja siellä pitkien pelien erikoisjoukkue Akaa asettui isännän rooliin. Betoniosastoa ei ujostuttanut, Varalassa vietetty yö oli antanut paukkuja orkesterille. Hyvärisen piano harjoitukset rytmitti ekan erän näytös malliin kykylle 12-25. Vanha viidakon laki toteutui ja seuraavassa hetkessä Akaa oli kuskin paikalla, erä isännille. Kolmas taisteltiin Pitkäsen Panun esimerkillä Kykylle ja neljättä halusi taas Akaa ansaitusti. Hermot ja lataus punnittiin taas viidennessä, Betoni oli taas kovaa valuuttaa, pinnat jälleen Kykylään. Akaan ottelu oli hienoa näytöstä, pelin eka erä Kyky-Betsetin parasta kautta aikojen. Rento meno jatkuu parin viikon kuluttua Akaan saapuessa vierailulle Nopolan "pizzalaatikkoon" kuten Vaasassa ruukataan sanoa.

Ja sokerina pohjalla, Lentopalloliiton sääntöjaos esittää pudotuspelien salivaatimuksiin muutosta. Syöttöalueena tulee olla pelikentän takana vapaata tilaa kummassakin päässä vähintään 6 metriä.
Tuleeko Betonimiehillä nyt oikeasti itselle betoniseinä vastaan???

Eli pelataanko Kyyjärvellä enää 1-Sarjatason Lentopalloa?!

Siinäpä kysymys!!!